
Tässä blogikirjoituksessa tutustumme Marketta Mannisen kehittämään Hoitava Hengitys -itsehoitomenetelmään, jonka avulla on mahdollista lääkkeettömästi ja lempeästi hoitaa hengityksen häiriöitä ja ongelmia, sekä edistää normaalia hengitystä ja yleistä hyvinvointia. Onko sinun hengityksesi terveyttäsi edistävää, vai sitä heikentävää?
Hoitava Hengitys -menetelmään pääset tutustumaan myös elokuisella elämyksellisellä Unihengitys ja Didge -kurssillamme, jossa tutustutaan yleisimpiin hengityksen ongelmiin ja näiden ongelmien hoitoon, harjoitetaan hengitystä, valmistetaan kaksi itsetehtyä Didge-soittoputkea ja harjoitellaan didge-soiton alkeita.
Hoida itseäsi hengittämällä
Hyvinvointimme tärkeimmät tukipilarit ovat ravinto, liikunta, uni ja hengitys. Huolehtimalla, että nämä kaikki neljä terveyden ja hyvinvoinnin tukipilaria ovat kunnossa ja tasapainossa, voidaan sekä ennaltaehkäistä, että vähentää monia terveysongelmia kokonaisvaltaisesti.
Pitkään hyvinvoinnin parantamisessa keskityttiin liikunnan ja ravinnon optimoimiseen, jotta ihmisen terveydentila ja yleinen hyvinvointi paranisivat. Jo jonkin aikaa on myös uni saanut entistä enemmän painoarvoa ja nykyisin niin hyvinvoinnin ammattilaiset kuin maallikotkin ymmärtävät miten tärkeää hyvinvoinnillemme on riittävän ja tarpeeksi laadukkaan unen merkitys.
Viime vuosina myös hengityksen merkitykseen terveytemme edistäjänä on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota – laajinta julkisuutta tämän aiheen parissa ovat varmaankin nauttineet oman hengitysmetodinsa kehittänyt Wim Hoff ja kirjallaan ”Breath – The New Science of a Lost Art” maineeseen noussut James Nestor. Uraauurtavaa työtä ovat kuitenkin tehneet myös monet muutkin hengittämisen asiantuntijat, kuten mm. Kostantin Buteyko joka havaitsi hengitysvolyymin ja erilaisten sairauksien (mm. astman) yhteyden jo 1950-luvulla, sekä mm. Oxygen Advantage -menetelmän kehittänyt Patrick McKeown ja Suomessa Hoitava Hengitys -menetelmän kehittänyt Marketta Manninen.
Hengityksellä on väliä
Hengityksen laadulla voidaan vaikuttaa yleisen hyvinvoinnin ja elämän laatuun. Buteyko -menetelmän kehittäjä, Professori Konstantin Buteyko totesi, että suurin osa ihmisistä ylihengittää. Tämä tarkoittaa olosuhteisiin nähden liian suurta hengitystä. Normaali hengitysvolyymi, eli terveen ihmisen hengittämä ilmamäärä on 4 – 6 litraa minuutissa. Valitettavasti vain harvan ihmisen hengitys on näin maltillista, ja astmaatikon, kuorsaajan tai uniapneetikon hengitysvolyymi voi olla kaksin- tai jopa kolminkertainen normaaliin hengitysvolyymin verrattuna.
Astman, kuorsauksen ja uniapnean kaltaiset hengityksen häiriöt aiheuttavat elimistön hapenpuutetta, verisuonten supistumista sekä happoemästasapainon horjumista. Oireina voivat olla mm. hengenahdistus, nopea hengästyminen, limaisuus, tukkoisuus, hermostuneisuus, levottomuus, keskittymiskyvyn puute, heikko unenlaatu, kuorsaus, uniapnea, hampaiden narskuttelu, huimaus, käsien ja jalkojen kylmyys sekä pistely.
Väärinymmärretty hiilidioksidi
Yksi suurimmista hengitykseen liittyvistä väärinymmärryksistä on, että hiilidioksidi on ainoastaan aineenvaihdunnan tarpeetonta ”jätettä” ja siitä on päästävä mahdollisimman hyvin eroon. Usein myös ajatellaan, että mitä suuremmin hengität, sitä enemmän elimistösi saa happea. Nämä ovat kuitenkin virheellisiä tulkintoja, sillä elimistömme tarvitsee myös hiilidioksidia, yhtä kipeästi kuin happeakin.
Happi siirtyy keuhkoissa verenkiertoon sitoutumalla punasolujen hemoglobiiniin. Sydän pumppaa verta kuljettaakseen happea ja ravinteita kaikkialle elimistöön. Jotta elimet ja kudokset saisivat happimolekyylit verestä käyttöönsä, elimistössä täytyy olla happimolekyylien irtaantumiselle suotuisat olosuhteet – nämä olosuhteet luo hiilidioksidi. Valtimoveressä tulee siis olla riittävä määrä hiilidioksidia, jotta happimolekyylien matka kohti kudoksia pääsee tapahtumaan.
Väärinymmärretyn hiilidioksidin lisäksi haitallisia hengitystapoja ja erilaisia hengitysongelmia aiheutuu myös mm. stressin, suuhengityksen, sekä liikahengityksen tai muiden hengitystekniikkaan liittyvien haasteiden johdosta.
Hengityksen normalisointi Hoitava Hengitys -menetelmällä
Hoitava Hengitys on Buteyko-menetelmään perustuva, lääkkeetön ja luonnonmukainen hengitysongelmien itsehoitomenetelmä. Yksinkertaistettuna Hoitava Hengitys -menetelmän tavoitteena on normalisoida häiriintynyt hengitys – tämä tarkoittaa liian suuren hengityksen pienentämistä sekä liian matalan hiilidioksidipitoisuuden kohottamista. Hengityksen normalisoimisen vaiheisiin kuuluvat siirtyminen suuhengityksestä nenähengitykseen, kiihkeän hengityksen rauhoittaminen, epäsäännöllisen hengityksen säännöllistäminen, pinnallisen hengityksen syventäminen, äänekkään ja näkyvän hengityksen hiljentäminen sekä suuren hengitysvolyymin pienentäminen.
Hengityksen huomioimisen, huonojen hengitystapojen karsimisen sekä hengitysharjoitusten avulla tapahtuvan hengityskeskuksen ”tehdasasetusten palautuksen” myötä hengitys normalisoituu.
Normaali hengitys on:
- Hidasta, rauhallista ja yhtäjaksoista
- Säännöllistä ja vaivatonta
- Äänetöntä ja lähes näkymätöntä
- Syvää, mutta silti kevyttä – eli volyymiltaan normaalia
Keinot, joilla hengitystapoja lähdetään korjaamaan terveempään ja hyvinvointia paremmin edistävään suuntaan ovat:
- arkihengityksen kuntoon laittaminen – nenän kautta hengittäminen päivin ja öin
- hengitysharjoitukset – hengityksen syventäminen palleahengitykseksi, samalla pidetään hengitys kevyenä ja rauhallisena
- Kielijumppa – nielua avartavat harjoitukset, joilla tehdään paremmin tilaa hengitykselle
Hengityksen korjaamisen hyödyt
Hengityksen korjaamisen ansiosta niin elimistömme kuin mielemmekin yleensä voivat paremmin ja se näkyy mm. seuraavina hyötyinä:
- Astmaoireet vähenevät
- Kuorsaus ja usein myös uniapneaoireet vähenevät
- Unenlaatu paranee
- Elimistö saa enemmän happea käyttöönsä
- Mieli rauhoittuu ja syke alenee
- Vireys lisääntyy, keskittymiskyky ja yleinen jaksaminen paranee
- Liikunnan teho ja jaksaminen paranee
On hyvä muistaa, että Hoitava Hengitys -menetelmäkään ei kuitenkaan ole mikään hokkuspokkustaika, vaan vaatii myös työtä, eli pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista tehdä Hoitava Hengitys -harjoituksia säännöllisesti. Joskus parhaisiin tuloksiin pääsemiseksi voi olla aiheellista uudelleen-tarkastella ja tarvittaessa korjata myös muita elämän ja hyvinvoinnin osa-alueita, kuten ravintoa ja liikuntaa.
Sitoutuminen harjoitusten tekemiseen on yleensä kuitenkin ennen pitkää erittäin palkitsevaa. Kun hengitysoireet helpottavat, hengittäminen sujuu helpommin, terveydentila kohentuu ja ymmärryksemme hengityksen merkityksestä terveydelle paranee, kannustaa se myös jatkossa pitämään yllä hyviä hengitystapoja.
Vaikka elämän kiireiden keskellä hengitysharjoitukset ja kielijumppa pääsisivätkin välillä unohtumaan, on niihin helppoa palata ja ottaa ne uudelleen taas käyttöön, kun ne on kertaalleen opetellut. Tämä tarkoittaa, että Hoitava Hengitys -menetelmän harjoitteet opeteltuasi sinulla on hyvinvoinnin työkalupakissasi tehokas työkalu, jonka avulla voit hoitaa niin henkistä, kuin fyysistäkin terveyttäsi. Hoitava Hengitys on sinulla aina mukanasi, ja aina käytettävissäsi.
Kesän hauskin kurssi yhdistää hengitystietoutta, luovuutta ja tekemisen iloa – Unihengitys & Didge -kurssi Lohjalla su 8.8.2021
Didgeridoo on Australian alkuperäiskansan, aboriginaalien ikiaikainen soitin, josta muodostuu matala, mörisevä ääni. Itse soitin on pelkkä ontto putki, johon ääni sekä vivahteet soittaja muodostaa omalla hengityksellään, äänellään sekä huulten, suun ja kielen liikkeillä. Soittaminen vaatii näiden lihasten hyvää hallintaa, eli soittamisen myötä myös näiden lihasten heikkouteen liittyvät terveysongelmat, kuten kuorsaus ja uniapnea lievittyvät tehokkaasti. Lisäksi didgeridoon soiton on todettu lievittävän mm. astman oireita.
Didgeridoon terapeuttiset vaikutukset eivät rajoitu pelkästään lihasten vahvistumiseen ja hengityksen hallinnan paranemiseen, vaan myös sen tuottaman äänen ja värähtelyn on todettu hoitavan sekä soittajaa itseään, että kuulijaa.
Jykevä ääni syventää meditaatiota, tasapainottaa autonomista hermostoa, stimuloi vagushermoa, lievittää stressin oireita sekä kohottaa mielialaa.
Näiden tänä aikana niin tuiki tärkeiden hyötyjen lisäksi soittaminen on todella hauskaa! Harjoitteluvaihe tosin voi olla melkoista puuskuttamista, jolloin on hyvä osata tasapainottaa mahdollisesti pahenevaa liikahengitystilaa (Hoitava Hengitys -harjoitteilla).
Hoitava Hengitys -menetelmän kehittäjä Marketta Manninen pitää hauskan ja hyödyllisen Unihengitys & Didge -kurssin tiloissamme Lohjalla sunnuntaina 8. elokuuta. Kurssilla valmistetaan didge-soittoputket sekä harjoitellaan niiden soittamista. Tärkeänä lisänä päivään kuuluu Unihengitys-kurssi sekä Hoitava Hengitys -harjoitteet.
Kurssin tarkemmat tiedot sekä ilmoittautumisohjeet löydät tapahtumakalenteristamme, sekä verkkokaupastamme.
Maini Schildt
Hoitava Hengitys HB® -ohjaaja