Oivalluksia ja aikaa itselle – kokemuksia Toimiva Arki® -valmennuksesta

Mandaram - Maini

Arjesta selviytyminen käy toisinaan ihan työstä. Niinpä Toimiva Arki® -koulutus kuulosti mielestäni juuri siltä mitä tarvitsen kun kuulin siitä ensimmäisen kerran. Tuntui, että elämä oli yhtä suorittamista ja koko ajan oli kiire. En tiennyt itsekään minne olin menossa, mutta kiirettä piti kuitenkin. Soljuin sinne tänne singahdellen arkisen virran pyörteissä, vailla kunnollisia suuntaa ja tavoitteita. Tiesin, että halusin muutosta, mutta en oikein tiennyt miten lähteä liikkeelle ja mihin suuntaan pyrkiä. Tuntui myös mahdottomalta pysähtyä vetämään henkeä, saati sitten seisahtua miettimään elämän suuntaa tai mitä oikein haluan.

Toimiva Arki -kurssille osallistuessani sain kerran kuussa oikein luvan kanssa vihdoinkin kokonaisen päivän aikaa itselleni – aikaa oman hyvinvoinnin edistämiseen, oman elämän pohtimiseen ja suunnittelemiseen, parempien arkirutiinien löytämiseen ja aikaa akkujen lataamiseen ja inspiroitumiseen. Yhdeksän kuukauden ajan investoin siis päivän kuussa itseeni ja toimivampaan arkeen. Ja se todellakin kannatti.

Kurssilla käytiin läpi lukuisia työkaluja, sekä arkea helpottavia menetelmiä ja tapoja, joiden avulla oma arki on mahdollista saada paremmin haltuun.  Käytännönläheisten ja helposti käyttöön otettavien vinkkien ja menetelmien avulla ajanhallinta helpottuu ja omien tavoitteiden saavuttaminen on todennäköisempää. Kurssi kannustaa myös pohtimaan mikä itselle tuo onnellisuutta ja mikä on omalla kohdalla merkityksellistä ja mielekästä elämää.

Kurssi oli hyvin jäsennelty, jolloin pystyimme keskittymään yhteen toimivan arjen osa-alueeseen kerrallaan ja ottamaan siitä omaan elämäntilanteeseen parhaiten soveltuvia elementtejä käyttöön. Jokaisella kurssikerralla asiaa ja oivalluksia tuli sen verran reilusti, että niiden sulatteluun ja uusien tapojen opetteluun sai hyvinkin käytettyä useamman viikon. Muutokset eivät tapahdu hetkessä, joten valmennuksen kuukausittainen sykli tuntui erittäin toimivalta ja antoi aikaa testata oppeja myös käytännössä valmennuskertojen välillä.

Usein kurssipäivän jälkeen tuntui, että olen täynnä uusia ajatuksia ja uutta virtaa, mutta toisaalta valmennuksesta löytyi myös aimo annos sisäistä rauhaa kun omat ajatukset ja tavoitteet selkeytyivät. Pienikokoinen ryhmä ja kannustava ilmapiiri edesauttoivat avointa keskustelua ja yhteisiä pohdintoja, jotka olivat erittäin antoisia. Kokonaisuudella oli siis hyvinkin inspiroiva ja kehittymään kannustava vaikutus. Samalla näistä kurssipäivistä löytyi myös armollisia viisauden siemeniä:

  • Kaikkea ei tarvitse osata.
  • Rohkea uskaltaa myös epäonnistua.
  • Aina ei tarvitse jaksaa.
  • Asioilla on tapana järjestyä!

Valmennuksen aikana opin tuntemaan itseni aikaisempaa paremmin ja samalla lisääntyi myös ymmärrys muita kohtaan. Parantuneen itsetunnon ja erilaiset näkökannat sekä toimintatavat huomioivan ymmärtämyksen avulla haastavammistakin vuorovaikutustilanteista on nyt helpompi selviytyä. Kurssilta löytyi aimo annos elämän paloa, into jatkuvaan itseni kehittämiseen, uusia ystäviä ja runsaasti erinomaisia työkaluja toimivampaan arkeen. Suosittelen lämpimästi!

– Maini

Lue lisää Toimiva Arki® -valmennuksesta

Mikäli Toimiva Arki -valmennus kiinnostaa, ota yhteyttä Maaritiin, joko sähköpostitse maarit.lintukorpi@gmail.com tai puhelimitse 040 747 5342.